Golden Globe 2013: Tähtiä & turvatarkastuksia

© HFPA
© HFPA

Paluu arkeen alkoi eilen. Tapasin Jennifer Lopezin ja Jason Stathamin, molemmat esiintyvät Parker-rikostrillerissä. Jason räjähti hörönauruun, kun kuiskasin hänelle, että olen Kirpi Suomesta. Tässä kuvassa tosin näyttää siltä, että huudan, mutta usko huviksesi, ääni juuri ja juuri pihisi minussa.

”Eikä, menetitkö äänesi gaalassa?”

Myös hän oli siellä, Golden Globe -juhlassa.

”Kiitos kutsusta. Tämä oli ensimmäinen kertani. En osannut edes kuvitella, että siellä voi olla niin hauskaa”, hän hehkutti.

Niin, siellä oli todella mageeta. Ei pelkästään minun mielestäni vaan melkeinpä jokainen paikalle päässyt piti sunnuntain kekkereitä onnistuneimpina vuosiin. Minulla on kokemusta vain kaksista ja rankkaan tämän, Tina Feyn ja Amy Poehlerin juontaman illan, ehdottomasti ykköseksi.

Mutta itse juhlapaikalle pääsy oli kuin kohtaus Isänmaan puolesta -sarjasta. Turvatarkastukset olivat sitä luokkaa, että

Meidän menopeli. ©Päivi Hacker
Meidän menopeli. ©Päivi Hacker

köröttelimme muutaman korttelin matkaa Wilshire Boulevardilla parikymmentä minuuttia. Iloksemme tienvarteen majoittautuneet fanit hurrasivat meille, olihan meillä korttelin hienoin kyyti, Päivin Rolls-Royce Silver Shadow vuosimallia 1978. Se erottui mustasta automerestä. Turvamiehiä oli kymmenen metrin välein. Ensin he tarkastivat ajoluvan, auton takakontti avattiin kahteen kertaan ja auton pohjaa syynättiin peileillä. Sitten tie oli vapaa punaisen maton alkuun.

Syy varatoimiin selvisi myöhemmin.

Yhdysvaltain entinen presidentti, tai niin kuin Amy letkautti, Hillary Clintonin aviomies, Bill Clinton oli paikalle. Huimaa!

Niin, oli paikalla myös Kalifornian entinen kuvernööri, näyttelijäksi palannut Arnold Schwarzenegger. Mutta se oli entuudestaan tiedossa, niin kuin muutkin Hollywood-julkkikset. Löydät heistä kuvia HFPA:n nettisivuilta: http://www.goldenglobes.org/

Punaisella matolla.©KU
Punaisella matolla.©KU

Astelin punaiselle matolle Girls-sarjan luojan Lena Dunhamin ja hänen muusikkopoikaystävänsä Jack Antonoffin vanavedessä. Hyvä, että en tallonut Lenan ruskean purppuraisen Zac Posen -koltun laahusta matkalla turvatarkastukseen. Annoin kultaisen iltalaukkuni turvamiehelle ja sanoin matalalla äänellä:

”Siellä on ballerinat loppuiltaa varten.”

Häntä nauratti. En tiedä kumpi, ääneni vai varakenkäni.

Jatkoin vieraideni, aviomieheni Chris Ballesterosin, sisustussuunnittelija Päivi Hackerin ja toimittaja Pekka Pekkalan, kanssa ihmismassassa Lenan jalanjälkiä kunnes pääsin kuvaajameren eteen. Silloin kuvaajat alkoivat huutaa Lenaa. Hän poseerasi ammattilaisesti ja näytti paremmalta kuin sarjassaan. Kun salamavalot lakkasivat välkkymästä, ohitin Hollywoodin kuumimman ladyn siippani ja suomalasipataljoonani kanssa. Sitten matkamme tössäsi seuraavan julkimon kuvaussessioon. Siinä ikuistettiin pikkupoikaa, jota en tunnistanut. Eikä tunnistanut turvamieskään, joka hänen nimeään minulta kyseli. Totesimme, että jos hän kiinnostaa jo nyt näin julmetusti, niin parinkymmenen vuoden päästä ehkä vielä enemmän, ehkä.

Seuraava turvamies kysyi, että haluanko poseerata jengini kanssa valokuvaajille. Totesin huvittuneena, että emmehän me ole

Meidän jengi. ©Tuntematon
Meidän jengi. ©Tuntematon

julkkiksia. Sitten hän kehotti meitä kävelemään takarivissä hotellia kohden. Teimme näin. Aina välillä joku huusi, että pysähtykää, koska jotain julkimoa kuvatiin ja samalla toinen turvamies hoputti kohti punaisen maton finaalia. Ilmassa oli sekasorron merkkejä.

Ennen määränpäätä pysähdyimme ottamaa kuvia, meistä. Poseerasimme yksin ja yhdessä. Pyysimme muita ottamaan meistä kuvia. Se oli kivaa siihen asti, kunnes katsoin lopputulosta. Naamani kiilsi kuin olisin vahannut sen suksivoiteella. Oikeasti, tästä taitamattomuudennäytteestäkö maksoin ammattimeikkaajalle. En hunajaa, mutta sen verran, että olisin odottanut asiallisempaa tulosta. Nyt tiedän, mistä putiikista en hae enää kauneusvinkkejä. Se alkaa M:llä.

Lähestyimme minimaratonin päätä. Ihmistungoksen keskellä odotti tarjoilija pikkuisine skumppapulloineen. Oli aika kilistää 70-vuotiaalle Golden Globe -gaalalle. Hip, hip hurraa!

Tungos. ©KU
Tungos. ©KU

Siinä sitten ihmettelimme aikamme ja tarkkailemme töissä olevia toimittajia. E!-viihdekanavan lisäksi CNN:llä oli oma puulaakinsa matolla. Yksi televisiotoimittaja teippasi toppauksiaan, toinen istui stagen laidalla ja lepuutti jalkojaan. Piikkikoroissa seisominen siis sattuu myös niitä, jotka näyttävät ruudun takana julmetun hyviltä ja tihkuvat glamouria. Minusta ei tuntunut enää pahalta, että valitin korkokengillä kävelyä.

Toisella puolella leveää käytävää päivystivät ulkomaalaistoimittajat kevyemmillä kameravarustuksillaan. Kilpailu megastarojen jututtamisesta oli vasta aluillaan. Espanjalaisen kameraryhmän edessä parveili norjalaisen Kon-Tiki-pätkän porukka. H-hetkeen eli gaalan alkuun oli tunti. Lähdimme kohti International Ballroomia. Alkupalat oli jo tarjoiltu, mutta ehdimme vielä pihvin ja meribassin kimppuun sekä maistelemaan jälkiruokaa.

Salissa oli normiasetelma. Tähdet istuivat omissa ringeissään huoneen alatasanteella, lähellä lavaa ja televisiokameroita. Me muut ylemmällä tasanteella, pyöreissä pöydissä. Show alkoi viideltä. Quentin Tarantino ja muut myöhästelijät ohjattiin paikalle sivurampista, meidän pöydän vierestä.

Illan pääjuoma oli skumppa. Baarista sai myös drinkkejä. Se oli illan paras julkkispongauspaikka vaikkakin tämän vuoden

Ruusut ja skumppa. ©KU
Ruusut ja skumppa. ©KU

turvatoimet olivat – kuulemma – paljon tiukemmat kuin aiemmin ja se latisti juottolan meininkiä. Minulla ei ole vertailupintaa, koska viime vuonna en käynyt kyseisessä luksuskuppilassa.

Toinen tarunomainen paikka tavat tyyppejä on – vessa. Minä taas vietin naistenhuoneessa aikaa, kun Ben Affleck voitti parhaan ohjaajan pystin Argo-elokuvastaan. Olin löytänyt hotelli helpotuksesta L’Oréalin meikkaajan. Hän oli pelastamassa iltaani ja uusimassa meikkiäni, kun kuulin kohahduksen ja aplodimeren juhlasalista. Silloin toivoin, että meikkauspisteessä olisi oma televisionsa. Mutta olin ennen kaikkea iloinen, että tämä Chantal-neito korjasi sotamaskini. Käsittelyn jälkeen minulla oli paljon parempi olo. Matkasin takaisin pöytäämme. Gaalan loppuun oli enää parikymmentä minuuttia.  Välijuontaja muistutti kovaäänisen kautta: Kuka ikinä voittaakin seuraavaksi, pidä kiitospuheesi lyhyenä. Jos se venyy, on meidän pakko lopettaa se kesken. Emme voi venyttää ohjelmaa yliajalle.

Ja nappiin ilta kahdeksalta pääjuhla oli ohi. Hyväntuuliset ihmiset lähtivät jatkoille. Me muiden vanavedessä, mutta se on seuraavan blogin aihe.

Illan voittajat ja parhaat palat löytyvät HFPA:n nettisivuilta, joten en jankuta niistä sen enempää.