Matt Damon: Pommittaja kävi samaa koulua kuin minä

Matt DamonMatt Damon on parhaillaan Cancunissa markkinoimassa elokuvaansa Elysium. Bostonin-katastrofista puhuminen veti miehen hiljaiseksi. Hän myönsi olevansa shokissa. Maraton-pommittaja, 19-vuotias Dzhokhar Tsarnaev, kävi samaa koulua, Cambridge Rindge and Latin High School, josta Matt Damon ja hänen ystävänsä Ben Affleck valmistuivat parikymmentä vuotta sitten.

”Asia selvisi minulle juuri ennen kuin lähdin Cancuniin. Olin keittiössä ja kuulin vanhan historianopettajani Larry Aaronsonin äänen CNN-kanavalla. Hän kertoi, että tunsi pommittajan hyvin ja että hän oli hyväsydäminen. Kaikki ovat hämillään asiasta”, Matt kertoi surullisena ja jatkoi:

”Maraton-maanantai on yksi Bostonin suurimpia tapahtumia. Se on yleinen vapaapäivä ja sinne tullaan koko perheen voimin. On vaikea käsittää, että pommittajat iskivät oman yhteisönsä perhetapahtumaan. Se on järjetöntä. Koko asia on vielä niin tuore, että en osaa spekuloida sitä enempää. Oletettavasti hän (Dzhokhar Tsarnaev) selittää joskus motiivinsa.”

Toinen bostonilainen, myös Cancunissa parhaillaan oleva Mark Wahlberg kommentoi asiaa seuraavasti:

”Se on kuvottavaa.”